lauantai 2. helmikuuta 2013

Isolokki, kaks kertaa


Tiputin perheen päivällä Harjavaltaan ja läksin Euran suuntaan iltapäiväredulle. Kiukaisten pelloilla ei mitään ja Eurajoessa ei mitään uutta. Kärmemäessä tuksutti peukaloinen, mutta puikkuja ei osunut okulaariin. Päätin poiketa Hallavaarassa tarkastamassa oisko Ukin Kake muuttanut Köyliöläisiin maisemiin. Eipä ollut, mutta lokkeja oli hieno katsoa auringonpaisteessa tummia pilviä vasten. Isolokit erottuivat plotalla muutamasta sadasta metristä ja sain molemmat dokumentoitua samaan kuvaankin. Kauhia kokoero oli epeleillä, ilmeisesti siis koiras ja naaras.
Yks hiirihaukka lenteli ja toinen huuteli, räkättirastas istui reunapuissa ja kottaraisparvi lenteli. Paluumatkalla koukkasin Hiirijärven-Jutin peltojen kautta, enkä nähnyt yhtään lintua. Tyypillistä.

Viime viikonlopulla jätin kameran kotiin ja lähdin aikaisin lauantai aamulla ajelemaan Hangon Tvärminneen Bongariliiton järjestäytymiskokoukseen. Vielä lähes pimeässä onnistuin yhyttämään Eurasta pikku-uikun vuosilistalle 99. lajiksi. Kolmas yritys uikusta palkittiin. Matka jatkui Saloon josta heti kunnanrajan jälkeen hoksasin varpuspöllön nätisti tien varresta. Noudin pj Kalle Larsson kyytiin ja jatkoimme Perniön aseman pelloille katsomaan piekanaa vuodenpinnaksi numero 100. Kameroiden levätessä kotona esittäytyi 2kv lintu tietenkin upeasti makeassa valossa ja samoin teki varttia myöhemmin uljas nuori maakotka lähellä Tammisaaren rajaa.
Kaksipäiväinen kokous oli antoisa. Sunnuntaina ehdittiin jopa pihabongata ja tehtiin ihan kiva pihapongohaviskin, kun 2kv isolokki muutteli lounaaseen Tvärminnen eläintieteellisen aseman ohi. Sama hypari kuitattiin vielä Haliakselta myöhemmin. Paluumatkakaan ei sujunut pinnatta, kun Lintutiedotus soitti luhtakanan Euran joesta! Harvoin pääsee rallusta katselemaan niin avoimesti, kuin tätä urheilukentän sillan pielessä viihtynyttä lintua. Alangon Pasikin sattui paikalle ja ehdotti vielä peukaloisbongoa Pyhäjärvi-instituutin ojasta. Sehän sopi minulle ja parin minuutin ajon + kävelyn jälkeen, heti pyrstötiasparven perään lensikin peräti kaksi peukkua kimpassa rätisten ohitsemme!
Hauskasti mahtui haviksia tammikuiseen viikoonloppuun, vaikka varsinaisesti en linturetkellä ollutkaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti