lauantai 31. maaliskuuta 2012

31.3. Åland Rally


Lauantain ralli alkoi semiankeassa tihkusateessa. Scolo (lehtokurppa) soidinsi itsensä aloituslajiksi Eckerössä klo 6.00. Pöllöt eivät huutaneet meille ja liejukanakin vain Ristisaarelle. Punarintakvartetti ja laulurastas aamuhämärissä Storbystä listalle, sit nokka kohti meristaijia. Vettä alkoi kuitenkin flotista hippasen reippaampaan tahtiin ja naputtelimme parit metsälajit Långnabbanintieltä, muutos suunnitelmaan ja kompaamaan Degersand.
Keli aukes ja kiirehdittiin Långnabbanille äänekkäiden tulevien biologien sekaan :) Rillirobotit seurasivat perässä ja osoittivat meille kohtapuoliin gomian muuttavan ad koiras spectan (kyhmyhaahka)! Parin tunnin staiji oli muutenkin rallin parasta antia; päivän eka kiisla meni sulkuihin, toinen saatiin listalle asti. a15 merisirriä löytyi piipertämästä vakiomestalta ulkoluodolta, vähemmän vakiojuttu oli kolmen kirsikälin (kirjosiipikäpylintu) saapuminen mereltä!
Prune ja troglo kepiteltiin laulusta (rautiainen ja peukaloinen), isoloxia näköhaviksen kera ja matka jatkui takaisin Storbyyhyn. Peruslajeja listalle, pyrhula ja töti (punatulkku ja töyhtötiainen) arvokkaimpina.


Ajeltiin tuiki tietämättömänä Suomen 2. maaliskuisen mukurun (mustakurkku-uikku) ohi Såliksen pelloille; matkalla imaisi horisontaaliräntätuisku saarivaltakunnan syleilyynsä. Sitä lystiä riittikin sitten useampi tunti... Peruslajeja tippui kuitenkin listalle tasaiseen tahtiin, vaikka huonompaa keliä oli vaikea keksiä - toisteltiinkin hengen nostamiseksi Kimmo Nuotion sanoja; "Jos keli on kaikilla sama, on se meille etu.".



Hagassa meni jopa ihan mallikkaasti, yhyteltiin mm. ässäksi osoittautunut metsäviklo, rallin ainut sinisuohaukka (kahdella joukkueella) ja loput hanhet; lyno, vapo, tundra ja eskimo. Yhtenäinen rättituisku taukosi ja jatkoimme Maarianhaminan nurkille.



Jomalassa tuli oikein aurinko esille, vastapainoksi lämpötila tippui miinukselle ja tuuli yltyi johonkin reiluun 15m/s:n... Isomiinuksen löytämä jallu (jalohaikara) suvaitsi kuitenkin näyttäytyä meille, muuten viimeiset 3,5h meni aivan kätöseen; vain viisi peruslajia saatiin listaa koristamaan :/ (jalmari kuvattu aprillina pikkasen paremmissa olosuhteissa)


Päivällisen jälkeen aloitettiin purku Pekka Kyllösen johtamana. Paikalle jahkaantui edustajat kahdeksasta mantereen ja viidestä Ålandian joukkueesta - gomiaa!


Meen tiimi Kärkimaallikot tippui Kotkajahdista nopiaan. Kärkitaisto oli kuitenkin tasainen; neljä joukkuetta kolmen lajin sisällä.


Isomiinuksen jalo herrasväki piti piikkipaikan ja haluttu kotkapatsas muutti Helsinki-Joensuu-akselille. Isomiinus vasemmalta lukien: Antto Mäkinen, Timo Janhonen, Jukka Hintikka ja Janne Koskinen - parhaimmat onnittelut vielä kertaalleen!

Viiden kärki:

1. Isomiinus 93 (Antto Mäkinen, Timo Janhonen, Jukka Hintikka, Janne Koskinen)
2. Team Falcon 92 (Yngve ja Samuel Jansson)
3. Rillirobotit 91 (Tero Toivanen, Matti Häkkilä, Janne Kilpimaa)
3. Laukaan Palomiehet 91 (Petri Kuhno, Pekka Kyllönen, Petri Willman)
5. Team Ristisaari 86 (Ari Vuoria, Petri Ripatti, Petri Parkko, Jouko Hiltunen)
5. Kärkimaallikot 86 (Matti Mäkelä, Ari Pitkälä, Jussi Mäkinen, Petteri Mäkelä)

Yhteislajimäärä oli keli huomioon ottaen messevät 128, lisäksi räyskä havaittiin kaksi minuuttia rallin jälkeen Torpfjärdenillä ja bilsan opiskelijoiden rallissa nähtiin neljä lisälajia (suopöllö, luhtakana, tuulihaukka ja pähkinähakki) - pe-la yhteislajimäärä siis 133.
Rallin parhaita lajeja em. lisäksi;
kalasääski, rantasipi, kuovi, ainakin neljä maakotkaa, kaksi muuttohaukkaa ja kaulushaikara. Pahin puute ehkäpä pähkinänakkeli ja bilsan opiskelijoiden havaitsemat lajit.

Seuraavaa rallia suunniteltiin alustavasti pidettäväksi 17.-18.11.2012.

Rallista juttua myös Janne Kilpimaan sivuilla ja Bongariliiton sivuilla.


Summary:
The traditional Åland Bird Race was held 6.00-18.00 on Saturday 31th March. The weather was challenging: rain in the early morning was followed by a snowstorm, last few hours were sunny but very cold and windy.
The most interesting observations for my team were Ross's Goose, Great White Egret, King Eider, three Two-barred Crossbills, few Parrot Crossbills, two Guillemots and 15 Purple Sandpipers.
Nice stuff seen by other teams were four Golden Eagles, two Peregrines and some very early migrants; Slavonian Grebe (2nd March record for Finland), Common Sandpiper, Caspian Tern, Moorhen and Osprey. All teams together found 128 species in 12 hours in horrible weather - not bad at all!


Top-5 (13 teams in all)

1. Isomiinus 93 (Antto Mäkinen, Timo Janhonen, Jukka Hintikka, Janne Koskinen)
2. Team Falcon 92 (Yngve ja Samuel Jansson)
3. Rillirobotit 91 (Tero Toivanen, Matti Häkkilä, Janne Kilpimaa)
3. Laukaan Palomiehet 91 (Petri Kuhno, Pekka Kyllönen, Petri Willman)
5. Team Ristisaari 86 (Ari Vuoria, Petri Ripatti, Petri Parkko, Jouko Hiltunen)
5. Kärkimaallikot 86 (Matti Mäkelä, Ari Pitkälä, Jussi Mäkinen, Petteri Mäkelä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti