sunnuntai 1. tammikuuta 2012

1.1. Porissa


Ekaa ekaa aloitettiin isä-Matin kanssa kaksisteen, kun muut autoon buukatut olivat kokeneet "työtapaturmia" :) Liki viiden tunnin happamien yöunien jälkeen virkeänä talsimaan kohti Munakarinsäikkää ja kangaskiurua, joka hoitui kivuttomasti.


Tapanin tekosia hakkuun läpi kulkevalla tiellä, ekasta rungosta selvisi astuen, toisesta kiiveten ja kolmannesta ryömien.



Kallioholma oli yllättäin miehittämätön saapuessamme klo 10.23. Tunnin staiji oli varsin mukava kevyessä etelätuulessa ja mukavassa näkyvyydessä. Muuttoakin meni, arvatenkin sisämaan ja pohjoisen sulien huvettua;
kaakkuri 2N
merimetso 3p2S
kyhmyjoutsen 38S
laulu- 31SW
lapasotka 55p2S
mustalintu 15p80s (+pv/melsp n.60)
pilkkasiipi 4p15S
tilhi 2N
vuorihemppo 6SE

Eli varsin leppoisaa tammikuista tuntia vietettiin Olauksen tyvellä!


Tyrnikari ja kentät eivät suoneet pointseja.



TB:n kaffeitten jälkeen tapitettiin tunti Etelärannan lavalla Tatin ja Kalinaisen seurassa. Laulujoutsenia poistui maasta tiukkaan tahtiin, yhteensä ynnättiin 182 yksilöä. Seassa ei valitettavasti pieniä tai haluttuja hanhia. Isoa lihaa liikkui myös parin merikotkan ja yhden harmaahaikaran muodossa. Pyrstikset (7) tärskäyttelivät vuosilistalle.


Tatin Kaarluodosta täräyttämää peukaloista koitettiin, ei löydetty, mutta pari timalia korvikkeeksi palokärjen säestämänä.



Ympäristöviraston retkeilyrakennetiimille pukki toi vain risuja.


Poikettiin Preiviikin kalarannassa atrapoimassa pajusirkku listalle ja jatkettiin Pinomäkeen cardupotin perässä. Hetimmiten hoksattiin ampuhaukka paalilta ja pikapuoliin toinenkin.


Ihanainen pl-lössi Pitkänlinjan itäpäädyssä käsitti ainakin 20 tundraurpiaista, 20 tikliä ja 25 hemppoa. Näiden myötä 50 katki Porinvuodareissa ja suupielet pysyivät korkealla :)


Vauhdista mustarastas listalle ja kebabkyyhky-hylsy Hyvelästä. Turkinkyyhkyruokinnan pitäjän mukaan viisi yksilöä kuitenkin vieraillut päivittäin ja tänäänkin aiemmin. Toukarilla ei sisukas etsintä tuottanut tulosta, mutta mäen kupeesta skarpattu minipöllö kelpasi gomiasti! Viimoisilla valoilla (taittuu paremmin ;) uudelta sillalta frugi eli mustavaris haviksiin.
Ekaekaa-mittari pysähtyi huikeaan 53:n pinnaan. Paljon enämpi kuin uskalsi aamulla odottaa - kiitos ja ylistys sendarille :D
Puolipassiivisesti keräämiäni 1.1-alltime pinnoja ropisi 13. Vuosi käynnistyi siis magiasti, tästä on hyvä jatkaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti