tiistai 6. joulukuuta 2011

6.12. Patrioottipinnoja


Ajeltiin aamuhämäriksi Pasin, Piisamin ja Matin kanssa Pyhäjärvelle, Loma-Säkyän rantaan. Paikalla kymmenkunta harrastajaa, mutta 1,5 tunnissa ei hajuakaan eilisestä rantasipistä tahi lepykihusta.
Jatkettiin Säkylän aukeen pienen lumipeitteen saaneille pelloille. Samassa aikataulussa saapui järveltä 205:n kanadanhanhen potti, johon oli lyöttäytynyt uutena tulokkaana valkoposkihanhi - ensimmäinen itsepäisyyspinna hoitui siis spondesti.


Kahdeksan tundrametsähanhen muassa ruokaili sepelhanhi vakipaikallaan Omahaarassa, aukeella yhteensä kolme lajia Brantoja! Bernicla oli tietty ip-pointsi.


Näkyvyys veti lumisateen vuoksi huonoksi, joten pidimme breikin kihuetsinnöistä. Hallavaaran rarikaatiksella 700 argaria (harmaalokki) reilu sata staraa (kottarainen), hiha (hiirihaukka), pari peippoa ja halia (merikotka). Euran Kiiskinmäestä katsottiin kuntalistalle turkinkyyhkyt ja jatkettiin pikimmiten Mannilan seurakuntakeskuksen rantaan lepystaijiin.



Lumisade taukosi ja tuulensuojassa oli suorastaan ihanaa tähyillä tyyntä Pyhäjärveä. 12 silkkiuikkua, härkälintu ja kaakkuri nassautettiin havikseen. Isokossuja ynnättiin koko järveltä messevät 2,5 kiloa.
Kihua ei vaan näkynyt, harrastajia sen sijaan runsaasti. Lyhyen taktiikkapalaverin jälkeen päätettiin painua Poriin koittamaan purkkaa (jänkäkurppa) ja pikkujoutsenia, sekä osalta porukasta puuttunutta merihanhea. Varpuspöllö plokattiin vauhdista Euran listalle.



Merihansu hylsyttiin, vakipaikalla Kirrinsannalla istui merikotka... Leveäkarin komppaus ei tuottanut kurppia, vaikka pakkanen ei ollut kovin pahoi puraissut laitumia.


Liljan Tatin löytämää isoa joutsenlössiä ja valkoposkihanhea Etu-Amerikassa kytättyämme katsottiin vielä Preiviikinlahtea. Ooviikiin oli tupsahtanut tavi ja viisi serraa (tukkakoskelo), pyrstötintit tärskäyttelivät, mutta yhtään pinnaa ei allekirjoittaneelle herunut.
Viimeisillä valoilla kovaa yritystä vielä Preiviikin kalarannassa, lintuja kuitenkin vähänlaisesti.

Rallimeiningillä sujunut päivä oli varsin antoisa, joskin monta himoittua pinnaa jäi näkemäti - eipä niitä kyl kukaan muukaan löytänyt. Itsenäisyyspinnamittari näyttää 124, siitä on hyvä jatkaa ens vuonna! Kiitokset pätevälle retkiseuralle, moni laji olis jäänyt yksin havaitsematta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti