lauantai 29. lokakuuta 2011

25.10. Hodari ja Rissa; Säpin lintuasemakurssi, 2. päivä




Osan porukasta suunnatessa vakioverkoille Hanhistoon Mr. Sillanpään seuraksi, painui isompi gängi aamuvakiolle sataman tuulensuojaan. Kopin seinustalle ilmaantuneen taiteen lisäksi saatiin ihastella lintujakin, mielet pysyivät virkeänä kahden etelänkiislan, suopöllön ja paikallisena piipahtaneiden viiden vuorihempon ansiosta. Pikkasen päälle pakolliset pari tuntia seistyämme oli päästävä komppaamaan.




Vakioreittilaskenta alkoi gomiasti kun Kosu skarppasi pienen lokin Lännennokalta. Nuoresta rissasta (pikkukajava) otettiin jopa eliskättelyt kun maastojyrä Alanko vihdoin kuittasi pankkilajin listoilleen. Onnittelut!
Laji havaittiin myös viime vuoden la-kurssilla, nuori lintu tuolloinkin.






Saarta kompattiin HC-tyyliin, rivissä ei hötkyilty eikä ratarikkoja suvaittu. Kurinalainen seitsemän hengen poppoo olikin pian suut hymyssä, kun Johteelta pomppasi Säpin perusrari taigakirvinen näkösälle. Taas otettiin parit eliskättelyt ja kaikki halukkaat pääsivät mässäilemään hodarilla. Kirvinen oli Säpin 21. yksilö ja tämän syksyn kolmas. Tuttu laji viime vuoden kurssilta tämäkin.
Puolisen tuntia Johteella hodaa toljoteltuamme pistettiin rivi taas kuntoon ja jatkettiin Hanhiston läpi Peräkulmaan, eilinen nisoria (kirjokerttu) näyttäytyi lopullekin porukalle. Kolmatta kertaa samalla saarikierroksella ravistettiin eeliskättelyä ranteet hellinä - huimaa!
Ylipedantti puskien koluaminen kostautui myöhemmin Karinokalla, valo loppui kesken eikä Krävelin calliope-tyrnejä ehditty koluta.
Ilta kulutettiin kameranperiä tuijotellen ja huomispäivän rareja arvuutellen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti