Johteen puolella sama homma - ei tietoa ruovikosta.
Hanhiston rannassa oli mukavasti taveja (250), seassaan Gomia koiras amerikantavi! Laji oli saarelle uusi ja 291. kaikkiaan. Ens vuonna sitten rubribes? ;)

Tiistaina tuli kierrettyä saarta laajemmin. Lepistön mufloniruokinnalla lauloi idänuunilintu, niitä olisi varmaan löytynyt enemmänkin, jos olisin ehtinyt kiertää kaikki sopivat paikat.
Viime talvi oli erittäin kova ja harvensikin saaren suureksi paisunutta muflonikantaa jonkin verran. Uusia tulokkaita näkyi kuitenkin sen verran paljon, että teffelien määrä pysynee yli 60:n jatkossakin. Viime vuonna näin parhaassa laumassa 32 lammasta, eikä siihen kuulunut kuin pari nuorta pässiä.

Satamassa palloilli valko-otsainen kalatiira, lienee pikemmin esiaikuinen kuin jo talvipukuun sulkiva.
Tiistai-iltana pakattiin kimpsut ja kampsut, suunta kohti Lumijokea. Ilmeistä päätellen pikavisiittiin saarella oltiin tyytyväisiä.
KSS!







